Netel Oy on voittanut Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti -osuuden GSM-, VIRVE- ja WLAN-järjestelmäurakan. Sopimuksen arvo on noin 2.2 miljoonaa euroa.
Projektissa toteutetaan antenniverkot palvelemaan kaupallisia operaattoreita, viranomaisverkkoa sekä kaupungin WLAN-verkkoa. Radioverkkourakkaan kuuluvat asennukset ja pääosa materiaaleista. Asennukset tehdään rinnakkaisiin metrotunneleihin seitsemän kilometrin osuudelle, viidelle uudelle asemalle sekä huoltotunneleihin.
– Netel Oy oli mukana jo Länsimetron Ruoholahti-Matinkylä -osuuden rakentamisessa. ”He ovat osoittaneet kykynsä rakentaa laadukas lopputulos haastavissa olosuhteissa”, toteaa Länsimetro Oy:n tekninen johtaja Raimo Kaunismäki.
Nyt alkava järjestelmäurakka on yksi 24:sta läpi linjan ulottuvasta sivu-urakasta. Työt alkavat välittömästi ja ne valmistuvat vuoden 2021 kesään mennessä.
– ”Länsimetron kakkosvaihe on erittäin tärkeä hanke meille, ja se vahvistaa entisestään Netel Oy:n markkinaosuutta sisäverkkojen suunnittelussa ja rakentamisessa”, kertoo Ari Asikainen Netel Oy:stä.
Länsimetron kakkosvaiheen arvioitu valmistumisaika on 2023. Louhinnat saatiin päätökseen viime vuonna. Ratalinjalla ja viidellä asemalla on siirrytty rakentamisvaiheeseen, joka etenee suunnitelman mukaan. Sammalvuoren varikolla ovat jo käynnissä talotekniikkatyöt.
Vuoteen 2022 asti asemilla ja ratalinjalla rakennetaan ja sen jälkeen siirrytään käyttöönottovaiheeseen, johon kuuluvat urakoiden vastaanotot, laaja testausvaihe sekä viranomaishyväksynnät. Länsimetron osalta metro on valmis, kun se luovutetaan operaattorin käyttöön liikenteen aloittamisen valmisteluja varten.
Lisätietoa:
Länsimetro Oy, tekninen johtaja Raimo Kaunismäki, raimo.kaunismaki(at)lansimetro.fi puh. 050 390 6670
Netel Oy, toimitusjohtaja Ari Asikainen, ari.asikainen(at)netel.fi, puh. 050 3676755
_____
Länsimetron tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti -osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu operaattorille lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi, @metrorakentuu
Netel Oy on valtakunnallinen tietoliikenne– ja sähköverkkojen kokonaistoimittaja, joka ravistelee alan perinteisiä toimintamalleja. Verkostoituneen liiketoimintamallinsa ansiosta Netel tarjoaa laadukkaan, helpon ja ketterän avaimet käteen -palvelun asiakkailleen. www.netel.fi