Warning: Use of undefined constant minor - assumed 'minor' (this will throw an Error in a future version of PHP) in /home/u/u5429882/www/netel.fi/wp-config.php on line 87
Stefan Ljunglin nimitetty uudeksi Netelin maajohtajaksi Suomessa | Netel

Julkaistu24.01.2023JulkaisijaAri Asikainen

Stefan Ljunglin on nimitetty Netelin Suomen maajohtajaksi ja Netel Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän tulee olemaan myös konsernin johtoryhmän jäsen. Stefan Ljunglin seuraa Ari Asikaista, joka on päättänyt jättää tehtävänsä Netel Oy:ssä.

 

Stefan Ljunglinilla on yli 20 vuoden kansainvälinen kokemus tietoliikenne- ja sähköalalta. Hän on työskennellyt useissa johtotehtävissä, jotka liittyvät yrityksen ja liiketoimintayksiköiden johtamiseen, projekti- ja laatujohtamiseen sekä yrityksen hallintoon.

Stefan Ljunglin liittyi Netel-konserniin vuonna 2014, kun Netel osti brittiläisen Lemcon Networks Ltd:n pohjoismaiset toiminnot. Lemcon Networksin palveluksessa hän aloitti vuonna 2000. Hän on syntynyt vuonna 1973 ja on opiskellut rakennus- ja ympäristötekniikkaa Teknillisessä korkeakoulussa. Stefan Ljunglin aloittaa uudessa tehtävässään 1.2.2023 alkaen.

Ari Asikainen, syntynyt 1960, on toiminut Netel Oy:n toimitusjohtajana 2013 alkaen.

“Haluan esittää vilpittömät kiitokseni Arille, joka on johtanut Suomen toimintaamme omistautuneesti ja pitkäjänteisesti kymmenen vuoden ajan”, sanoo Netel konsernin toimitusjohtaja Ove Bergkvist. ”Olen myös iloinen, että olemme löytäneet Netelin sisältä osaavan seuraajan, joka voi viedä Suomen toimintamme uudelle tasolle.”

“Odotan innolla uutta tehtävääni ja jatkan Netelin kehittämistä ja yhtiön aseman vahvistamista Suomessa yhdessä osaavan tiimimme kanssa”, sanoo Stefan Ljunglin, vasta nimitetty Netelin Suomen maajohtaja.”

“Kymmenen vuoden Netelissä ja yhteensä 40 vuoden aikana alalla olen kokenut sekä ylä- että alamäkiä ja nyt taas mennään vahvasti ylöspäin valokuitumarkkinoiden vetämänä”, kommentoi Netelin Suomen maajohtaja Ari Asikainen. ”Nyt on hyvä aika luovuttaa viestikapula seuraavalle sukupolvelle ja olen iloinen nähdessäni Stefanin jatkajana, hänellä on kokemusta ja vahvaa osaamista kehittää liiketoimintaa edelleen”.

 

Yhteystiedot

Ove Bergkvist, CEO +46 (0)73 337 09 37 ove.bergkvist@netel.se
Peter Andersson, CFO +46 (0)73 842 36 90 peter.andersson@netel.se
Åse Lindskog, IR +46 (0)73 024 48 72 ase@lindskogphilipson.se

Netelistä

Netel on johtava kriittisen infrastruktuurin asiantuntija Pohjois-Euroopassa. Meillä on yli 20 vuoden kokemus alan suurimpien sähkö-, tietoliikenne-, lämmitys-, vesi- ja viemäritoimialojen projektien sekä palveluiden sekä kunnossapidon toteuttamisesta. Meillä on myös selkeä strategia orgaaniselle kasvulle ja yritysostoille, jotka perustuvat tehokkaaseen liiketoimintamalliin ja joille on ominaista hajauttaminen, vähäinen sidottu pääoma sekä korkea kassakonversio. Toimintamme perustuu vankkaan kestävän kehityksen lähestymistapaan ja vahvaan vastuuseen ympäristöstä sekä työturvallisuudesta. Netelin liikevaihto oli yli 2,4 miljardia Ruotsin kruunua vuonna 2021, ja sillä on noin 750 työntekijää. Lue lisää osoitteesta www.netelgroup.com.

Ajankohtaista
Ota yhteyttä

Olethan empimättä yhteydessä, jos jokin jäi askarruttamaan, vastaamme mielellämme!

Lataa esite