Julkaistu14.12.2020JulkaisijaAri Asikainen

Haemme kasvavaan projektinjohto-organisaatioomme Kenttä- ja projektipäällikköä vastaamaan omien sähkönjakeluverkkoprojektien suunnittelun ja kenttätöiden toteutuksesta suunnitteluvaiheesta aina luovutukseen asti. Toimialueena Etelä-Suomi / pääkaupunkiseutu. Tehtävä sisältää myös suunnitteluvaiheen koordinoinnin ja seurannan.

 

Työtehtäviisi kuuluu projektien ohjaus-, valvonta- ja johtamistehtävät, joilla saavutetaan projektien aikataululliset, taloudelliset ja laadulliset tavoitteet työsuojelumääräyksiä noudattaen. Pääpaino tehtävissä on kumppaniemme ja omien työryhmiemme töiden johtaminen työmailla.

 

Omaat sähköalan koulutuksen ja kokemusta on kertynyt jo vastaavasta työstä vähintään kahden vuoden verran. Edellytämme osaamista verkko-operaattoreiden prosesseista ja järjestelmistä, etenkin Trimble NIS -taitosi ovat hyvällä tasolla. Olet rohkea ja omatoiminen työssäsi, ja kommunikoit sujuvasti eri sidosryhmien kesken. Tulevaisuudessa olet avoin matkustamaan työn puolesta Suomen sisällä ja palat halusta kehittyä sähköverkkorakentamisen ammattilaiseksi.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Liiketoimintajohtaja Stefan Ljunglin (stefan.ljunglin@netel.fi / 0400887059).

 

Lähetä CV:si ja vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteeseen stefan.ljunglin@netel.fi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 15.1.2021.

 

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Ajankohtaista
Ota yhteyttä

Olethan empimättä yhteydessä, jos jokin jäi askarruttamaan, vastaamme mielellämme!

Lataa esite