Julkaistu23.05.2013JulkaisijaAri Asikainen

Telog Oy on kehittynyt reilussa kolmessa vuodessa merkittäväksi tietoliikenne- ja energiaverkkojen toteuttajaksi uudella innovatiivisella verkostomaisella projektinjohtomallillaan. Yhtiö on kasvanut strategian mukaisesti n. 20 M€:n liikevaihdon yhtiöksi. Yhtiön  kasvua haetaan jatkossakin  voimakkaasti nykyisten liiketoimintojen palveluja laajentamalla ja panostamalla uusiin liiketoimintoihin kotimaassa sekä erityisesti maailmalla.

Näiden toimien tukemiseksi Telog Oy:n hallitus on kutsunut uudeksi toimitusjohtajaksi Ari Asikaisen, joka aloittaa tehtävässä 1.6.2013. Yhtiön perustaja, nykyinen toimitusjohtaja, Jukka Kapela keskittyy jatkossa uusien liiketoimintojen kehitykseen tukemaan yhtiön kasvua sekä laajentamaan nykyisiä palveluja. Hän jatkaa operatiivisena johtajana vastuullaan Energialiiketoimintayksikkö, joka on perustettu 1.3.2013. Energiayksikkö on Jukka Kapelan johdolla tehnyt jo ensimmäiset merkittävät sopimukset päätuotealueissaan säävarman sähköverkon toteuttajana sekä uusiutuvan energian kokonaispalveluntuottajana. Jukka Kapela tulee myös Telog Oy:n hallituksen jäseneksi 1.6.2013 alkaen.

Telogin  uuden  toimitusjohtaja Ari Asikaisen vastuulla on edelleen Telog tietoliikenneyksikkö sekä kansainvälinen liiketoiminta.  Ari Asikaisen monipuolinen kansainvälinen kokemus operaattori- ja laitevalmistaja palveluliiketoimintojen johtajana antaa vahvan pohjan johtaa Telog kansainvälisille markkinoille. Ari Asikainen on aloittanut Telog tietoliikenneyksikön johtajana 1.3.2013 ja työkokemusta häneltä löytyy Radiolinjan verkon suunnittelusta ja toteutuksesta aina NSN:n globaaliin palveluliiketoimintavastuuseen.

– Nyt tehdyt muutokset tukevat yhtiön aggressiivisia kasvutavoitteita ja mahdollistavat uusien liiketoimintojen kehittymisen suunnitelmien mukaisesti, sanoo Telog Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Veteläsuo.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Veteläsuo. puh. 050 1996, jukka@harkor.net

Ajankohtaista
Ota yhteyttä

Olethan empimättä yhteydessä, jos jokin jäi askarruttamaan, vastaamme mielellämme!

Lataa esite