Julkaistu07.09.2015JulkaisijaAri Asikainen

Elenia Oy jatkaa vahvaa panostustaan säävarmaan sähköverkkoon ja investoi laajasti myös ensi vuonna koko verkkoalueellaan sähköverkon uudistamiseen. Telog Oy on voittanut kuluneen syksyn aikana useita Elenian kilpailuttamia projekteja.

”Telog on osoittautunut innovatiiviseksi, laajasti verkottuneeksi ja luotettavaksi kumppaniksi, jolla kyky kasvaa ja laajentaa palveluaan merkittäväksi tekijäksi verkonrakennuksen urakointimarkkinoilla”, sanoo Elenia Oy:n rakennuspäällikkö Martti Mäkiranta.

Seuraavaksi käynnistyy useita kohteita Keski-Suomen alueella. Projekteissa toteutetaan vuoden 2016 aikana yhteensä 130 km sähkön maakaapelointia sekä ilmajohtojen purkua.

”Voitetut projektit antavat meille erinomaisen peruskuorman jatkaaksemme toiminnan kehittämistä strategiamme mukaisesti voimakkaasti kasvaen myös tulevan vuoden aikana. Pidämme Elenian tapaa kilpailuttaa projektit hyvissä ajoin erinomaisena toimintamallina, joka mahdollistaa projektien perusteellisen suunnittelun, yhteisurakointineuvottelut ja lupien hankinnat sekä projektien tehokkaan toteuttamisen”, kertoo Telogin Energialiiketoimintayksikön johtaja Jukka Kapela.

Lisätietoa Elenian säävarmasta rakentamisesta

Ajankohtaista
Ota yhteyttä

Olethan empimättä yhteydessä, jos jokin jäi askarruttamaan, vastaamme mielellämme!

Lataa esite