Julkaistu23.04.2013JulkaisijaAri Asikainen

LEHDISTÖTIEDOTE

Työyhteenliittymä Telog Oteran on solminut merkittävän sopimuksen verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa uuden sukupolven verkkopalveluiden toteuttamisesta Keski-Suomeen. Allekirjoitettu sopimus sisältää runko- ja liityntäverkkojen rakentamisen Keski-Suomeen peräti 12 kunnan alueelle ja on kokonaisarvoltaan noin 50 miljoonaa euroa.

Verkko-osuuskunta Kuuskaista valitsi Työyhteenliittymä Telog Oteranin toteuttamaan yhtä Suomen suurimmista laajakaistahankkeista, jossa rakennetaan Keski-Suomeen nopeaa valokuituverkkoa ja uuden sukupolven verkkopalveluita. Ensimmäisten alueiden suunnittelu ja rakentaminen on aloitettu jo viime vuoden lokakuussa Jyväskylän, Kuhmoisten, Toivakan ja Uuraisten alueille. Kevään ja kuluvan vuoden aikana suunnittelu- ja rakennustyöt laajentuvat Luhanka, Petäjävesi ja Konnevesi alueille sekä Viitasaari, Multia, Pihtipudas, Kivijärvi ja Saarijärvi alueille tuoden kyseisille kunnille merkittävän edun kuntien välisessä kovassa kilpailussa uusista asukkaista.

– On kunnia-asia olla tekemässä yhteiskunnallisestikin merkittäviä tekoja. Nyt tehty sopimus ei ainoastaan tue yhtiöidemme kasvutavoitteita, vaan toimii teknologiamurroksen mahdollistajana uusien palvelujen osalta luoden tehokkaan työympäristön asuinpaikasta riippumatta, sanoo Jukka Kapela, Telog Oy:n toimitusjohtaja.

Työllistävä vaikutus alueelle

Työyhteenliittymä Telog Oteranin kumppaniverkostoon perustuva liiketoimintamalli mahdollistaa uusien paikallisten yrittäjien tulon markkinoille eli tehdyllä sopimuksella on myös paikallisesti merkittävä työllistävä vaikutus.

– Nyt tehty sopimus osoittaa kokonaisvastuullisen ja kustannustehokkaan uudenlaisen liiketoimintamallimme toimivuuden. Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä uudenlaisen yrittäjäpohjaisen verkostomallisen toimintamallin eteen ja nyt pääsemme näyttämään toteen, kuinka yhteiskunnallisestikin merkittävästä asiasta on kyse, kertoo Jukka Kapela, Telog Oy:n toimitusjohtaja

– Olemme yhdistäneet Telogin tietoliikenneosaamisen sekä Oteranin maan- ja infranrakennustaidot, ja näin luoneet ainutlaatuisen yhteistyömallin ja tuoneet uuden valtakunnallisen toimijan alalle, sanoo Jukka Muhonen, Oteran Oy:n toimitusjohtaja.

Valokuitu on tehokkain ja pitkäikäisin tiedonsiirtotapa, joka tarjoaa tulevaisuuden palveluita jo tänään. Kyseessä ei ole ainoastaan nettiyhteys, vaan muun muassa häiriötön TV-kuva, etätyömahdollisuudet, viihde- ja pelipalvelut, turva- ja kameravalvontapalvelut sekä varmennus- ja puhepalvelut.

Hankkeet kuuluvat Valtion Laajakaista kaikille 2015 – hankkeeseen, jonka tavoitteena on mahdollistaa huippunopean 100 megan nopeudella toimiva laajakaistayhteyden saatavuus enintään kahden kilometrin etäisyydellä yli 99 prosentissa vakinaisia asuntoja sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista vuoden 2015 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Jukka Kapela, toimitusjohtaja, Telog Oy
Puh. 050 506 6757, sähköposti: jukka.kapela(at)telog.fi

Jukka Muhonen, toimitusjohtaja, Oteran Oy
Puh. 0400 694 497, sähköposti: jukka.muhonen(at)oteran.fi

Telog lyhyesti
Vuonna 2010 perustettu Telog Oy on valtakunnallinen tietoliikennerakentamisen ja uusiutuvan energian sekä energian siirron projektinjohtotalo, joka toimii verkostoituneella liiketoimintamallilla Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Kumppaniverkosto käsittää Suomessa 300 asiantuntijaa, Ruotsissa 60 ja Baltiassa 40. Telogin asiakas saa palvelun avaimet käteen –kokonaispalveluperiaatteella. Telog hoitaa kaiken aina hankesuunnittelusta käyttöönottoon ja elinkaariylläpitoon. www.telog.fi

Oteran lyhyesti
Oteran Oy on vuonna 2009 perustettu valtakunnallinen infra-alan toimija, jonka toiminta perustuu projektinjohtokonseptiin ja tuotantosysteemin mukaiseen hukan ja läpimenoaikojen minimointiin. Oteran tekee kestäviä ratkaisuja asiakkaidensa kanssa ja auttaa ympäröivää yhteiskuntaa menestymään kehittämällä jatkuvasti omaa ja yhteistyöverkostonsa toimintaa. www.oteran.fi

 

Ajankohtaista
Ota yhteyttä

Olethan empimättä yhteydessä, jos jokin jäi askarruttamaan, vastaamme mielellämme!

Lataa esite